CAN Leadership on uusi tapa ajatella ja kehittää johtajuutta
Hyvä johtaminen ei synny sattumalta. Se rakentuu vahvalle identiteetille, psykologiselle kapasiteetille ja kyvylle navigoida nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä.
Nykyorganisaatioissa johtajilla on enemmän vastuuta ja velvollisuuksia kuin koskaan:
Kasvavat liiketoimintatavoitteet ja kilpailukyvyn virittäminen
Nopeasti muuttuva teknologia ja epävarma toimintaympäristö
Henkilöstön hyvinvointi ja sitoutuminen, kun mielenterveyshaasteet ovat suurempia kuin koskaan
Uudistava organisaatiokulttuuri, joka mahdollistaa yhdessä oppimisen ja paremmat tulokset
Ja samaan aikaan johtajiksi ei enää haluta. Johtajat uupuvat, jäävät yksin tai toimivat rakenteissa, jotka rapauttavat kyvykkyyttä tehdä rohkeita päätöksiä, joilla liiketoimintaa ja ihmisiä uudistetaan. Me uskomme, että näin ei tarvitse olla.
Johtamisen kehittäminen, joka tukee tuloksia ja ihmisiä
Johtamisen kehittäminen alkaa siitä, mistä kaikki tuloksellinen johtaminen alkaa. Johtajasta itsestään.
Missiomme on, ettei yksikään johtaja enää uuvu tai jää yksin haastavissa tilanteissa.
Me rakennamme kanssasi kulttuurin, jossa:
Johtajat voivat hyvin ja kehittyvät jatkuvasti
Tuki ja viisaus korvaavat yksinpärjäämisen kulttuurin
Hyvinvointi ja tulokset eivät ole vastavoimia vaan vahvistavat toisiaan
CAN Leadership -johtamisen kehittämisen 5 pilaria:
Johtamisen kehittämisen pohjautuu pitkään kokemukseen, johtajilta kerättyihin arjen havaintoihin, haastatteluihin ja akateemiseen tutkimukseen. Näillä viidellä pilarilla rakennetaan kestävää hyvinvointia ja tuloksellisuutta.
-
Vahva johtajaidentiteetti rakentuu omien arvojen, tarkoituksen ja persoonallisuuden ymmärryksestä. Kun johtaja tuntee omat vahvuutensa ja luontaisen tapansa johtaa, syntyy itseluottamusta ja johtajuuden voimaa, joka kestää myös paineen alla.
-
Johtajuus, joka rakentaa luottamusta ja ratkaisee tekemiseen liittyvät haasteet ajoissa, luo vaikuttavaa ja voittavaa kulttuuria, joka uudistuu jatkuvasti.
-
Johtajuus, joka kykenee viemään strategian maaliin muuttuvissa tilanteissa, on kovaa valuuttaa. Ketterän toimeenpanokyvyn tuloksena organisaatio keskittyy oikeisiin asioihin, on utelias ja oppii nopeasti virheistä sekä saavuttaa tavoitteensa.
-
Valmentava johtamisote ei ole menetelmä, vaan kyky nähdä ja johtaa arvostavasti vuorovaikutusta. Se on kykyä antaa tila johdettavien kokemuksille, oivalluksille ja nähdä potentiaali. Tuloksena syntyy sitoutumista, hyvinvointia ja parempaa asiakaskokemusta.
-
Johtamisen perustehtävänä on mahdollistaa hyvä tulos ja hyvinvointi. Tämä edellyttää johtajalta taitoa pysähtyä ja tunnistaa kuormituksen varhaiset merkit sekä rakentaa toimintatapoja, jotka mahdollistava hyvän ja terveellisen työnteon.
Can Leadership on johtamisen kehittämistä, joka tukee tuloksia ja hyvinvointia. Can Leadership Mastermind syntyi juuri tähän tarpeeseen.
Miten tämä toimii?
Tutkimukset osoittavat, että johtajien käyttäytyminen vaikuttaa merkittävästi henkilöstön sitoutumiseen, hyvinvointiin ja tuloksiin. Henkilöstökokemus selittää jopa kolmasosaan organisaation tulosvaihtelusta. Me tähtäämme vielä pidemmälle: kaksinkertaistettuihin tuloksiin inhimillisellä ja kestävällä tavalla.
Johtajuus ei ole yksittäinen taito. Se on kokonaisuus ja taitokimppu, joka vaikuttaa jokaiseen ihmiseen organisaatiossa. Ja siksi sitä täytyy kehittää viisaasti, syvältä ja yhdessä.
CAN Leadership on uudenlainen tapaa johtaa, vaikuttaa ja voida hyvin. Kun haluat keskustella, sopisiko tämä teille, ota yhteyttä matalalla kynnyksellä.
VALITSE POLKUSI
Executive coaching
Executive Coaching on johtajille suunnattua vaikuttavaa ja inhimillistä valmennusta, jossa yhdistyy kognitiivinen psykologia, autenttinen johtaminen ja systeeminen ymmärrys.
▶
▶
CAN Leadership Mastermind on johtajuuden uudistamisen ohjelma rohkeile edelläkävijäjohtajille ja päättäjille. Lue lisää ja hae mukaan!