CAN Leadership Mastermind

Roolipaineista vapaa tila syventää omaa johtajuutta

“Voimaa johtajuuteen & varmuutta tuloksiin”

Johdat organisaatiota, jossa päätöksilläsi on suora vaikutus henkilöstöön ja tuloksiin.

Arkesi on hektistä: täynnä tekemistä, kohtaamisia ja yllättäviä tilanteita. Siksi sinulle voi olla tuttu ajatus, kunpa olisi tilaa ajatella tätä kokonaisuutta ja päästä johtamaan omaa kokonaisuutta eri tasolta tai tasapainoisemmin.

CAN Leadership Mastermind tarjoaa luottamuksellisen tilan pysähtyä, kirkastaa ajattelua ja vahvistaa johtajuutta kollegoiden kanssa.

Ovatko nämä tilanteet sinulle tuttuja?

  • Muutosvauhti on ennennäkemätöntä.

  • Vastuu on suuri ja johtaminen voi tuntua ajoittain yksinäiseltä.

  • Tukea on vähän, sen sijaan vaatimuksia on paljon ja tilaa ajatella on harvoin.

  • Päivät täyttyvät palavereista ja illat tekemättömistä töistä. Oma elämä jää helposti sivuun.

  • Johtoryhmässä käsitellään paljon asioita, mutta keskustelu suuntautuu usein raportointiin strategisen ajattelun sijaan.

  • Eriävät näkemykset jäävät helposti sanomatta ääneen, vaikka juuri ne voisivat viedä organisaatiota eteenpäin.

Siksi uskomme, ettei johtajuus vahvistu yksin. Tarvitaan dialogia, jossa uskalletaan haastaa suuntaa ja toimintaa.

Vihreä klassinen auto pysäköity kadulle puiden varjoon, nainen istuu ratissa.

CAN Leadership perusta

Moni kokenut johtaja ei enää kaipaa lisää tietoa, vaan selkeyttä ja työkaluja siihen, miksi kuormitus kasvaa, vaikka osaamista kertyy. Miksi päätöksenteko tuntuu yksinäiseltä? Ja miksi johtaminen alkaa etääntyä siitä, mitä itse pitää merkityksellisenä?

CAN Leadership lähtee liikkeelle kyvystä pysähtyä.

Kun opit tunnistamaan, miten oma ajattelusi, tunteesi ja reaktiosi ohjaavat toimintaasi erityisesti paineessa, johtamisesta tulee tarkempaa ja vaikuttavampaa. Et reagoi automaattisesti, vaan johdat tietoisesti.

Tämä rakentaa autenttista johtajuutta. Kun toimit arvojesi mukaisesti ja olet positiivisella tavalla yhteydessä ihmisiin ympärilläsi, syntyy vuorovaikutusta, joka vahvistaa ja näkyy sitoutumisessa, luottamuksessa ja tuloksissa.

CAN Leadership menee vielä syvemmälle, kun se tuo mukaan ymmärryksen siitä, miten ihminen toimii aivojen tasolla. Kun opit lukemaan tilanteita tästä näkökulmasta, pystyt rakentamaan merkityksellisiä yhteyksiä, toimimaan viisaasti monimutkaisissa tilanteissa ja tekemään päätöksiä, jotka kantavat pitkälle.

Miksi osaamme tämän?

Olemme työskennelleet yli 20 vuoden ajan tuhansien johtajien kanssa eri toimialoilla ja erilaisissa organisaatioissa. Olemme nähneet läheltä, mitä johtaminen todella on silloin, kun vastuu kasvaa.

Työmme on tapahtunut siellä, missä johtaminen konkretisoituu: johtoryhmissä, HR:n kanssa ja työterveyden rajapinnoilla. Paikoissa, joissa näkyvät sekä onnistumiset että kuormitus ja usein samaan aikaan.

Näkemyksemme ei perustu vain kokemukseen.

Se rakentuu myös akateemiseen tutkimukseen, joka on tehnyt näkyväksi sen, miten syvästi johtaminen vaikuttaa koko organisaation toimintaan; ihmisiin, päätöksiin ja tuloksiin.

Olemme kuunnelleet johtajia. Ja ennen kaikkea, olemme nähneet, mitä tapahtuu, kun johtamisen rakenteet joko tukevat tai heikentävät johtajan kykyä toimia. Siksi kehitämme johtamista niin, että johtaja pystyy samanaikaisesti: 1) tekemään tulosta, 2) voimaan hyvin ja 3) tekemään viisaitapäätöksiä

CAN Leadershipin Mastermindin pilarit

  • Johtajuus alkaa itsetuntemuksesta.
    Johtaja pysähtyy tarkastelemaan personallisuuttaan, uskomuksiaan, arvojaan, ajatteluaan ja toimintatapojaan, joilla hän vaikuttaa muihin.

  • Johtajuus näkyy teoissa. Johtajan tapa kohdata ihmiset, tehdä päätöksiä ja käydä keskusteluja muovaa organisaation toimintakulttuuria. Rakennamme luottamuksen kautta voittavaa kulttuuria.

  • Strategia muuttuu todeksi vasta arjen työssä. Johtaja kirkastaa suunnan, viestii ja viestii, osallistuttaa ihmiset tavoitteisiin ja varmistaa, että tekeminen tukee perustehtävässä onnistumista.

  • Valmentava johtamisote auttaa ihmisiä ajattelemaan, oivaltamaan, oppimaan ja ottamaan vastuuta. Se vapauttaa tiimin potentiaalin ja vahvistaa yhteistä suorituskykyä.

  • Johtajan oma hyvinvointi vaikuttaa koko organisaatioon. Kun johtaja huolehtii energiastaan, palautumisestaan ja ajattelunsa kirkkaudesta, johtaminen tukee kestävää tuloksellisuutta.

Mastermindin keskeiset elementit

Yhdistämme vertaisoppimisen, henkilökohtaisen ohjauksen ja tutkimukseen perustuvat työkalut

Navigointipäivät

‍ Kuusi ryhmävalmennuspäivää johtajien ajankohtaisiin arjen tilanteisiin keskittyvillä teemoilla.

Valmennuksen aloitus- ja lopetuspäivät kestävät kaksi päivää. Muut valmennukset ovat päivän mittaisia.

Executive Coaching

3–10 kerran henkilökohtainen, luottamuksellinen ohjaus sinulle merkityksellisissä johtamiskysymyksissä.


Coaching-prosessin syvyyden voit valita itse.

Kasvusuunnitelma
‍ ‍
Henkilökohtainen suunnitelma laaditaan johtamistilanteesi perusteella ja siinä voidaan hyödyntää esim. persoonallisuustyökalua (Big Five) ja omia hyvinvointiin liittyviä tuloksia.

  • Digitaalinen oppimisalusta: materiaalit ja työkalut ovat käytettävissäsi koko ohjelman ajan.

  • Yllättävät elementit: kokonaisvaltaiset, kokemukselliset työskentelytavat, jotka auttavat tarkastelemaan itseä uudesta näkökulmasta.

  • Vertaisverkosto kokeneista johtajista: luottamuksellinen kollegiaalinen ympäristö, jossa opit ja oivallat yhdessä muiden johtajien kanssa.

  • Alumniverkosto: Yhteys muihin osallistujiin säilyy myös ohjelman jälkeen.

Mastermindia luotsaa Tarja Turtio-Annanolli

Tarja toimii mastermindin päävastuullisena valmentajana. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus johtajien ja organisaatioiden tukemisesta vaativissa muutostilanteissa. Tarjan työ yhdistää käyttäytymistieteellisen ymmärryksen, käytännön liiketoimintakokemuksen ja tutkimukseen perustuvan näkemyksen johtajuudesta. Tarjan aito ja mutkaton tapa toimia on valloittanut laajasti johtajia.

Tarja on kirjoittanut kirjan Paha johtaminen ja valmistelee väitöskirjaa autenttisesta johtajuuden yhteydestä johtajien ja henkilöstön hyvinvointiin ja sitoutumiseen.

Tarjan rinnalla valikoitu joukko kokeneita johtajia, valmentajia ja eri alojen huippuasiantuntijoita. He tuovat ohjelmaan näkökulmia esimerkiksi strategian toimeenpanoon ja hyvinvointiin.

Osallistumisen syvyyden voit valita itse:

  • Core: ohjelman perusta ja kaikki keskeiset elementit

  • Deep: enemmän henkilökohtaista työskentelyä ja syventymistä

  • Summit: laajin kokonaisuus, joka yhdistää kaikki elementit ja tarjoaa vahvimman tuen

Jos tunnistat itsesi tästä, seuraava askel on yksinkertainen.

Varaa maksuton keskusteluaika. Katsotaan yhdessä, mikä ohjelman taso palvelee sinua parhaiten, ja onko tämä oikea hetki lähteä mukaan.

Tavoitteemme on rakentaa ryhmä johtajista, jotka ovat valmiita jakamaan, oppimaan ja uudistumaan yhdessä. Se on koko Mastermindin vaikuttavuuden ydin.

Keskustelu ei sido sinua mihinkään. Se voi kuitenkin avata sinulle uusia näkökulmia ja selkeyttää, mitä seuraava askel johtajuudessasi voisi olla.

FAQs

1.Kenelle ohjelma sopii?

Ohjelma on suunnattu kokeneille johtajille, jotka kantavat vastuuta sekä ihmisistä että tuloksista ja haluavat uudistaa tapaansa johtaa. Jos etsit syvempää selkeyttä omaan johtajuuteesi, haluat vahvistaa identiteettiäsi johtajana ja rakentaa kulttuuria, joka on samanaikaisesti inhimillinen ja tuloksellinen.

2. Miten ohjelma eroaa tavallisista johtamiskoulutuksista?

Useimmat koulutukset keskittyvät siihen, mitä sinun pitäisi tehdä toisin. Tässä ohjelmassa keskitytään siihen, miten johdat sisältäpäin. Kyse ei ole vain uusista työkaluista, vaan tavasta, jolla ajattelet, havainnoit ja toimit erityisesti paineessa. Kun tämä muuttuu, myös johtamiskäyttäytyminen muuttuu pysyvästi.

3. Kuinka paljon aikaa ohjelma vaatii?

Noin 2–3 päivää kuukaudessa. Ohjelma on rakennettu niin, että se tukee arkeasi. Työskentely kytkeytyy suoraan omiin johtamistilanteisiisi, jolloin käytetty aika maksaa itsensä takaisin välittömästi.

4. Voinko osallistua kiireisen arjen keskellä?

Kyllä. Coaching-ajat sovitaan henkilökohtaisesti ja ryhmätapaamisten aikataulut suunnitellaan osallistujille sopiviksi. Monelle juuri tämä ohjelma on ollut tapa pysähtyä ja saada takaisin selkeyttä kiireen keskellä.

5. Mitä hyötyä saan ohjelmasta?

Rakennat syvempää itsetuntemusta ja vahvempaa johtajuutta. Saat käyttöösi konkreettisia työkaluja, mutta ennen kaikkea muutat tapaasi toimia johtajana. Vaikutukset näkyvät omassa jaksamisessasi, päätöksenteossasi, tiimisi toiminnassa ja organisaation tuloksissa.

6. Miten osallistujat valitaan?

Tavoitteemme ei ole täyttää ryhmää, vaan valita mukaan johtajia, jotka ovat valmiita jakamaan, oppimaan ja uudistumaan yhdessä. Tämä varmistaa, että ryhmästä muodostuu luottamuksellinen ja vaikuttava kokonaisuus.

7. Mitä jos en halua jakaa kaikkea ryhmässä?

Se on täysin sallittua. Henkilökohtainen coaching perustuu ehdottomaan luottamuksellisuuteen ja ryhmässä jaat juuri sen verran kuin koet tarkoituksenmukaiseksi. Usein luottamus rakentuu kuitenkin nopeasti, ja mahdollistaa myös syvemmän oppimisen.

Ota seuraava askel,
jutellaan luottamuksellisesti lisää!

Jos jokin tässä puhuttelee sinua: tunne, ajatus tai oivallus. Älä ohita sitä. Se kertoo usein siitä, että jokin on valmis muuttumaan.

Olemme rakentaneet kokonaisuuden, joka tukee syvempää, viisaampaa ja vaikuttavampaa johtajuutta. Ja joskus oikea hetki ei tule myöhemmin, vaan juuri nyt.

Varaa aika keskusteluun. Katsotaan yhdessä, onko tämä sinulle tai organisaatiollesi seuraava askel.